"Oli mukava viikonloppu. Sitten halusit kyyditä minut tädilleni. Puhelimesi soi. Vastasit tuttavallisesti. Ritva piti heittää Kotkaan hakemaan autoaan. Mistä lähtien joku Ritva on kuulunut lähipiiriisi? Kaikki meni taas sirpaleiksi. Miksi minä edes pienen hetken uskon ja haluan antaa mahdollisuuden? Vaihdoin sim-kortin. Olkoon Ritvansa kanssa.

Soitit minulle hyvät yöt. Aamulla piti mennä siivoamaaan vanha asunto. Aamulla et vastannut viestiini etkä puheluun. Puhelun soitin ensin.

Kului aikaa. Soitit takaisin. Sanoit meneväsi suihkuun ja tulevasi hakemaan. Olit herännyt viestiini. Ihmettelen, koska olin soittanut ensin. Takaraivossa tykytti joku. Kaikki ei ole kohdallaan.

Pääsemme vanhalle asunnolle. Kysyin, missä olit ollut illan. Henkesi haisi viinalta. Sanoit, että kotona. Vastasin sen olevan mahdotonta. Kerroin haistavani hengityksen. Myönsit olleesi iltapäivällä poikien kanssa terassilla. Päässä alkoi tykyttää: "Jos olisit ollut iltapäivällä, olisi pitänyt ottaa useampi, jotta henkesi edelleen haisisi. Silloin olisin illalla kuullut sen myös äänestäsi puhelimessa. Näin ei ollut, joten valehtelit. Olit ollut illalla hyvän yön -toivotusten jälkeen." Sanoin sen sinulle ääneen. Lähdit. Me lähdimme kävellen kotiin. Valehtelit minulle taas. Kuinka saatoit.

Olen tässä hetkessä neuvoton. Jos lupaan sinulle jotain, luulet saavasi kaiken. Todellisuudessa en pysty lupaamaan yhtään mitään.

Huonot muistot tulvivat taas mieleen. Vanhan asunnon laiminlyönneistä tuli sanomista jättämiesi tavaroiden suhteen. Suuttumus ja ahdistus valtaa mieleni. Muistan samalla myös lattian vauriot, tuhannen euron lampun ja samanarvoisen kirjahyllyn säpäleinä. Verta... Miten tästä kaikesta pääsi tulemaan normaalia? Haluan taas paeta kauas."