iltarusko.jpg

Sanoin, etten tiedä pystynkö koskaan elämään valheen, toisten naisten ja väkivallan varjostamassa suhteessa. Tätä ennen, suhteemme alussa, sanoin, etten ole koskaan pystynyt saamaan menetettyä tunnetta takaisin. Sanoin myös, että minun kanssani ollaan tai ei olla.

Olet tehnyt paljon vääriä valintoja. Ne ovat sinun valintojasi ja vastuu niistä on yksin sinulla. Minäkin olen tehnyt varmasti paljon virheitä, mutta aina olen ollut rinnallasi. Rehellinen vastaus on kuitenkin noihin kysymyksiin, että en pysty unohtamaan. Koska menneisyys on kokoajan läsnä, en jaksa sen painon alla. En halua olla se nainen, joka lakkaamatta pelkää uusia suhteita ja uusia valheita. Haluan päästä itseni kanssa eteenpäin. Valitettavasti minulla ei ole aikaa jäädä odottamaan sinun kehitystäsi. Se vie vuosia sen jälkeen, kun on päässyt alkuun. Toivottavasti ymmärrät hakea apua oikeisiin asioihin.

Olen puhunut sinulle paljon suoraan asioita viimeisen vuoden aikana. Laadin kymmenen kohdan listani. En väitä, ettet olisi yrittänyt. Minulle se ei vaan riitä poistamaan kaikkea sitä, mitä olen kokenut. Lupaukset eivät tuo minun unelmaani takaisin eikä todistamiseen riitä aika. Haluan itselleni sisäisen rauhan ja päästä terapiassani eteenpäin.

Tiedän sinun valehtelevan edelleen minulle. Minulle on selvinnyt hyvin laajasti menneisyytesi. Vielä tänä syksynä on eteeni tuotu asioita, joita en olisi edes halunnut kuulla. Minä tiedän tietäväni, mutta itse taidat haluta unohtaa ja väittää, etteivät asiat ole totta.

Sanoit minulle myös aikanaan, että kukaan sukulainen ei ole halunnut auttaa sinua. Kyllä he ovat halunneet ja haluavat yhä. Kaikki riippuu sinusta. Tiedän, että sinulle on tarjottu apua, mutta sinulla on kaikki kuulema hyvin eikä ole aikaa nähdä. Pitäisiköhän sitä aikaa järjestää.

Jossain kohdassa elämääsi oli väistämättä tultava tämä hetki. Toivottavasti se pysäyttää ja ohjaa tekemään jatkossa erilaisia valintoja.

Toivon, että annat meidän olla rauhassa. Olen tehnyt lapsestasi omalla nimelläni lastensuojeluilmoituksen ja hakenut avioeroa. En voinut tehdä näitä kahta muulla tavoin. En halunnut sinun manipuloivan minua niin, että siirtäisin kaikkea jälleen kerran eteenpäin säälin takia.

 

Kaiken anteeksi voin mä antaa. Vaan en koskaan voi unohtaa…

Olen pahoillani sinun puolestasi.