Taas yksi niistä aamuista, kun mikään mahti maailmassa ei tunnu saavan minua ylös sängystä. Tunnen olevani laiska, huono ja hyödytön.

Olin suunnitellut siivoavani tänään eteisen. Ihmisillä tuntuu yleensä olevan kerran viikossa siivouspäivä. Meidän kotona siivotaan huone kerrallaan. Yritän kaikkeni keskittyäkseni vain yhteen asiaan kerrallaan. Yritän sulkea muun pois. Huonoina hetkinä, kuten tänään, näen kuitenkin koko hävityksenkauhistuksen kerralla. Se lamaannuttaa paikoilleen sänkyyn ja olemaan avaamatta silmiään. Kun nukun, en voikaan tehdä mitään. Yritän sulkea kaiken pois.

Olen harjoitellut olemaan armelias itselleni. Alussa se oli täysin mahdotonta. Viimeaikoina olen ihmetellyt suuresti, miten paljon olen edistynyt. Se ei edelleenkään ole helppoa vaan työn ja tuskan takana. Tänään yritän ajatella, että eteisen siivoamisen siirtyminen ei tee minusta huonoa. Olen tällä viikolla kuitenkin hoitanut oksennustautista poikaani, raivannut vaatehuoneen lattian esille, suorittanut yhden työrupeaman loppuun ja huomenna alkaa uusi työsuhde. Olen myös käynyt viikon aikana läpi laajan skaalan tunteita onnesta luopumiseen. Saan armahtavan ajatuksen helmasta kiinni, kun se lipuu läpi aivojeni. Edelleen harmittaa kuitenkin, miksi piti syödä niin paljon suklaata. Toisaalta painon nousun myötä olen saanut salilta paljon lisää lihasvoimaa.

Nousen vessaan. Kissa juoksee kannoillani lavuaarille ja haluaa juoda hanasta. Laitan sillä välin pyykit koneeseen ja matkalla takaisin makuuhuoneeseen lisään kissalle ruokaa ja vettä. Olohuoneen läpi kulkiessani puen päälleni. Saapuessani takaisin koneen ruudun äärelle olen saanut mieleen ajatuksen kirjoittaa tästä aamusta. Päivä on vielä edessä...

Päivän ohjelmaan kuuluisi eteisen siivouksen lisäksi salilla käynti ja lasten hakeminen isältään. Huomenna pyörällä päiväkodille ja töihin. Onkohan renkaissa ilmaa? Missä mahtaa olle pyörän ilmapumppu? Teen sen, minkä jaksan. Jos yritän ottaa itseäni niskasta kiinni, on kaikki suunnitelmat tuhoon tuomittuja. Yritän vain katsoa itseäni silmiin ja uskoa olevani riittävän hyvä, vaikka eteisessä olisi hiekkaa ja keittiössä tiskit altaan reunoja kaunistamassa, ja vaikka peilikuva ei miellytä omaa silmääni lainkaan. Jatkan tästä aamukahviin ja sitten teen sen, mikä tuntuu hyvältä.