Antti Kleemola, Yö ja persoonallisuushäiriöisen/narsistin uhri

Niin on jo leikki kaukana
ja kyntensä on paljastanut sairas maailma
Siellä prinssinsä nyt häntä pitää otteessaan
ja katseellakin hakkaa rakoon maan

Hän meikkaa silmän mustuneen
ja sulkee pelokkaasti kaikki portit sydämeen
Väkinäisesti hän uhrautuu ja hymyilee
se hetken julmuudelta varjelee

Kertosäe:
Onnen hohteessa kerran kesäyössä tanssi hän
ja tunsi sydämensä lentävän
Onnen hohteessa kerran taivaan sini silmissään
hän astui alttarilta elämään
Nyt piinattu on loppuun tuon hetken kauneus
ja loistaa poissaolollaan sen kirkkaus

Vieläkö löytyy toivoa?
ei elämänsä loppuun asti voi hän varoa
Sanojaan ja askeleitaan sydän säikkyen
hän tietää sen ja tekee päätöksen

Kun yöllä rappukäytävään
hän hiipii hiiskumatta pidätellen henkeään
Kaatosade ulvoo kylmyydessä kaupungin
se sammuttaa saa liekit helvetin

Kertosäe:
Onnen hohteessa kerran kesäyössä tanssi hän
ja tunsi sydämensä lentävän
Onnen hohteessa kerran taivaan sini silmissään
hän astui alttarilta elämään
Nyt piinattu on loppuun tuon hetken kauneus
ja loistaa poissaolollaan sen kirkkaus

Kaatosade ulvoo kylmyydessä kaupungin
hän lähtee palaamatta koskaan takaisin

Kertosäe:
Onnen hohteessa kerran kesäyössä tanssi hän
ja tunsi sydämensä lentävän
Onnen hohteessa kerran taivaan sini silmissään
hän astui alttarilta elämään
Nyt piinattu on loppuun tuon hetken kauneus
ja loistaa poissaolollaan sen kirkkaus