"2.3.2013

Mitä minä voin uskoa? Kuka puhuu totta? Inhottavaa, että joutuu miettimään tämän kaltaisia asioita. Kuin katselisi maailmaa värillisten lasien läpi tai maailmankuvan vääristymää. Mikään ei tunnu olevan sitä, miltä se näyttää. Kaikki näkemänsä ja kuulemansa, tunteneensa, joutuu uudelleen arvioimaan tässä uudessa valossa. Vanhat asiat heräävät eloon ihan toisenlaisina kuin ne tulivat haudattua.  Paljon avoimia kysymyksiä tulvii mieleen.

Kuka on Jukka? Kuka on Saara? Mikä motiivi ihmisillä on lähestyä minua? Mistä ihmiset ovat niin kateellisia miehelleni, että haluavat mukamas vainota häntä? Mikä minun osuuteni on tässä kaikessa? Kuinka monta kertaa olen tullut petetyksi tai hyväksikäytetyksi? Kuinka elän näiden kysymysten kanssa eteenpäin?

Minä janoan tietoa ja totuutta. On helpompi elää kylmän totuuden kuin epätietoisuuden kanssa. Haluan tulevaisuuden päätösteni perustuvan totuuteen eikä uskomukseen tai luottamukseen. Kuinka pitkälle minun pitää mennä, jotta saan riittävästi totuutta kaivettua esille? Kestänkö koko totuutta? Uskon kestäväni…

Mikä motiivi Anniinalla oli väärentää viestit? Vai väärensikö hän?

4.3.2013

Kyllä minä rakastan. Olen siitä varma. Rakastan ja siksi tämä kaikki on niin vaikeaa; niin helvetin vaikeaa! Nielen kyyneliä. Minuun sattuu. Apua! Miksi kukaan ei kuule, kun huudan? Kuulee! Moni kuulee, mutta haluaisin ihmisten sanovan minulle: ”Kaikki muuttuu hyväksi. Kukaan ei enää satuta sinua. Kukaan ei enää petä sinua. Kaikki muuttuu hyväksi. Älä pelkää. Kaikki on mahdollista ja muutos hyvään todennäköistä.” Kukaan ei kuitenkaan sano. Miksi kukaan ei sano? He sanovat: ”Sinun on ajateltava lapsia. Lapset ovat vain hetken lapsia. Jos et tee tässä hetkessä jotain, lapset kärsivät. Miten kestät tuota kohtelua? Sinä ansaitset parempaa. Mikä sinut pitää siellä? Sinun on muutettava. Vieläkö sinä uskot sitä? Kuinka kauan se on aivopessyt sua?”

Rakkaus ja järki taistelevat keskenään. Miksi en voi saada kumpaakin; pitää elämäni rakkautta ja luottaa lasten saavan tasapainoisen, turvallisen kasvualustan?

Ikinä en aikaisemmin ole avannut itseäni toiselle ja rakastanut. Tässä hetkessä kyyneleet valuvat poskilleni enkä saa tuskaa loppumaan. Yritän olla kylmän järkevä ja sulkea tunteet pois. Ne ovat liian voimakkaita, että pystyisin ottamaan ne esille. Minä avasin itseni toiselle, joka loukkasi minua kaikin tavoin. Silti rakastan häntä. Rakastan häntä, vaikka rakkaus on tällä hetkellä täyttä tuskaa. Rakastan niin, että sattuu. sattuu, sattuu…

Kun kestää tarpeeksi paljon asioita, niistä tulee tavallisia. Ihmiset näkevät ulkoapäin, ettei meidän elämämme ole tavallista. Hyväksyn sen, ettei se ole tavallista ja normaalia. Sitä en kuitenkaan pysty hyväksymään, että päivät, jolloin ei tapella, kiroilla, heitellä tavaroita, huudeta, mökötetä, ovat luksusta. Ne päivät ovat kuin juhlapäiviä ja samalla kuin tyyntä myrskyn edellä. Kaikki odottavat, koska taas räjähtää.

”Tartut taas käteeni ja laskeudut

eteeni.

Mä seison ja hiljaa kuuntelen.

Sä katsot syvälle silmiin ja suutelet,

sä katsot silmiin ja valehtelet.”

 

5.3.2013

 

Halusin vahvasti uskoa meihin. Tämä oli alkuun vuosisadan rakkaustarina… En

7.3.2013

Ajelehdin. En saa mistään kiinni. Pienetkin asiat väsyttävät tavattomasti. En pysty suunnittelemaan elämääni eteenpäin. En tiedä huomisesta. En tiedä mitä kirjoittaisin. Tuntuu kuin kaikki olisi jo sanottu. Olen turtunut. Olen kyllästynyt taistelemaan. Mikään ei kuitenkaan muuta jo tapahtuneita asioita toiseksi. Jonkun pitäisi heilauttaa taikasauvaa ja saada kaikki muuttumaan hyväksi. Sellainen ei kuitenkaan ole mahdollista. Tunnen voimattomuutta, kun en voi parantaa miestäni.

Mieheni itsensä on huomattava olevansa sairas ja nähtävä ne merkit. Hänen on itse haluttava apua ja sitouduttava siihen. Se on vuosien työ. Niin kauan kuin sairaus on kehittynyt, niin kauan menee siitä paranemiseenkin. Voinko altistaa lapset tälle epävarmuudelle? Voinko vain kädet ristissä toivoa kaiken muuttuvan hyväksi? En ole itsekään ehjä. Voimani eivät kerta kaikkiaan riitä jokaiselle. Kenet jätän vähemmälle? Kenet jätän ilman? Kuinka kauan mieheni jaksaa pitää itsensä kuosissa? Näen, ettei kovin kauaa. Väistämättä hän väsyy jonkin ajan kuluttua. Kukaan ei voi kauaa jaksaa töitä, rikkinäisen liiton kasassa pitämistä, oirehtivia lapsia, palasina olevaa aviopuolisoa, joka ei pysty näkemään tulevaisuuteen.

Päivä toisensa jälkeen pyörittelen tätä palloa edestakaisin enkä saa rauhaa. Valheet, Anniina, Riina, pettäminen, rajattomuus…"